AFIR-säädös edellyttää jo lähivuosina julkisilta pysäköintialueilta sähköauton latauspaikkoja ja latausasemilta korttimaksulaitteita.
Euroopan Unioni hyväksyi kesällä 2023 vaihtoehtoisia käyttövoimia vauhdittavan AFIR-säädöksen, joka vaikuttaa monella tavalla pysäköinti- ja lataustoimijoihin. Varsinkin sähköautojen lataus ja latauksesta maksaminen on jatkossa autoilijalle vaivattomampaa.
AFIR edellyttää esimerkiksi, että teho- ja suurteholatausasemilla on tarjottava mahdollisuus maksaa lataus ilman käyttäjätunnusta tai asiakastiliä, käyttäen korttimaksua.
AFIR-säädöksen ohella energiatehokkuusdirektiivi EPBD vaatii, että tietty osuus julkisen pysäköintialueen parkkiruuduista on varustettava latausmahdollisuudella. Esimerkiksi julkisen pysäköintialueen pysäköintiruuduista joka kymmenennessä tulee olla latausmahdollisuus vuodesta 2027 alkaen.
Maksulaitteiden uudet vaatimukset
Latausmahdollisuus pysäköintialueilla, samoin kuin korttimaksutavan käyttöönotto tehokkailla latausasemilla ovat suuria muutoksia alan toimijoille. Jatkossa pysäköintitoimijoilla onkin palvelunaan yhä useammin myös lataus. Vastaavasti latausoperaattoreille tulee velvoite laajentaa nykyisiä, tavallisesti mobiilisovellukseen perustuvia maksutapoja korttimaksulla.
Pysäköinnin ja latauksen korttimaksusta pitää voida tarjota myös kuitti. Tähän yksinkertaisimmat maksulaitteet eivät pysty. Varsinaisia paperisten kuittien tulostinlaitteita latauslaitteille tuskin ilmestyy, mutta kuitti on voitava lähettää esimerkiksi sähköpostitse.
TouchPayGo on älykäs maksulaite, jolla voidaan veloittaa joustavasti sekä pysäköinnistä että lataussähköstä. Se mahdollistaa kuitin lähettämisen sähköpostitse autoilijan ilmoittamaan osoitteeseen. Vaihtoehtoisesti maksaja voi hakea kuitin jälkeenpäin TouchPayGon verkkopalvelusta, jolloin kuitin toimittaminen on täysin anonyymiä.
Älykäs maksulaite eri tarpeisiin
Monet julkiset latauspaikat varustetaan siis lähivuosina korttimaksulaitteilla. Useat laitevalmistajat tarjoavatkin jo nyt korttimaksumahdollisuutta latauslaitteensa yhteyteen. Kuitenkin varsinkin suurilla latausasemilla voi olla useitakin latauspaikkoja, joista jokaisen varustaminen maksulaitteella olisi paitsi suuri kertainvestointi, myös huomattava ylläpidon kuluerä.
TouchPayGo toimii keskitettynä maksulaitteena myös latausasemilla. Sen kosketusnäytöllä voidaan ohjata kaikenlaisia latauslaitteita, niiden tehosta ja lataustavasta riippumatta, kunhan vain laitteet tukevat OCPP-latausstandardia. Yksi TouchPayGo-maksulaite sopii enintään noin kymmenen latauslaitteen ohjaamiseen.
TouchPayGon joustavuus tekee siis siitä sopivan laitteen sekä pysäköinnin että latauksen korttimaksamiseen. Latausaseman laitteistoa on myös helpompaa päivittää uuteen, kun maksulaite on erotettu latauslaitteesta.
AFIR vaikuttaa lähes kaikkeen liikenteeseen ja logistiikkaan
Vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönottoa koskeva AFIR on kokoelma erilaisia säädöksiä, jotka vaikuttavat paitsi maantieliikenteeseen, myös ilmailun ja merenkulun toimintaan ja niiden energiainfrastruktuuriin. Säädös tuo erityisesti EU-alueen pääväylien, eli niin sanotun TEN-T-verkon (Trans-European Transport Network) yhteyteen sekä erittäin suuritehoisia latausasemia että vetytankkausasemia.
AFIR, Alternative Fuel Infrastructure Regulation, on osa EU:n Fit for 55 -pakettia, joka tähtää Euroopan liikennejärjestelmän ja logistiikan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. EPBD (Energy Performance of Buildings Directive) puolestaan parantaa EU-alueen rakennusten energiatehokkuutta.